20140411_113527-normal.jpg

Huhtikuun alkupuolella vastaanotin hopottajien kautta Relaxantin selluliittivoiteen testattavaksi. Ekan viikon olinkin flunssankourissa joten testaaminen pääsi käyntiin vähän myöhässä. Sen jälkeen olenkin levitellyt voidetta vartalolle joka aamu, aamusuihkun jälkeen. Mukana tulleiden hierontakuppien käytön opettelu vei hetken, mutta helppoahan se oli kun keskittyi ja nythän se menee jo ihan rutiinilla.

Minulla on vatsan alueella isoja raskausarpia joiden kohdalla tuo isompi hierontakuppi ja sen imu tuntui pahalta mutta vaihoin tässäkohdin tuohon pienempään ja homma toimi moitteettomasti.20140411_175120-normal.jpg

Suuren haasteen minulle heknilökohtaisesti toi säännöllisyys. Ei ollut yksi eikä kaksi aamua kun meinasi unohtua, mutta koska halusin omakohtaisesti kokeilla, onko tuotteesta hyötyä, sain itseni pidettyä kurissa ja rasvaukset suoritettua.

Nyt on siis useampi viikko vierähtänyt ja voin jo jotain yhteenvetoa vetää tuotteesta. Olen lisännyt kävelylenkkien määrää kevätauringon paisteessa joten koen että tämä on tuotava esiin tässä tilanteessa. En tiedä onko vaikutusta vai ei, en kuitenkaan ole mikään himoliikkuja tai muutoin ole muuttanut elintapoja. Omasta mielestäni tämän kokeilujakson aikana iho on muuttunut tasaisemmaksi ja kimmoisammaksi ja ihonalaiset selluliittimuhkurat pienemmiksi. Tämähän on siis mututuntuma. Oikean reiden kohdalla suoritin kuitenkin pyydetyn mittaustestin eli mittasin ennen ja nyt mitan ja tuossa kutistumista on tapahtunut 0.6mm. En siis voi väittää etteikö miyään olisi tapahtunutkaan. Aina voidaan spekuloida, mistä tämä tulos siten johtuneekaan, mutta olen itse siis tyytyväinen.

Kaikenkaikkiaan kokeilusta jäi ihan positiivinen mielikuva ja kuten sanottu, ei tästä ainakaan haittaa ollut. Voisin jopa kuvitella jatkavani tämän voiteen käyttöä. Koska ihoni näköjään nauttii rasvauksesta ja se tulee tarpeeseen, voinen jatkossakin käyttää tätä selluliittivoidetta ongelma-alueilla perusvoiteen sijaan.

 

http://bit.ly/hopottajat_relaxant